Lauantaina 10.10 vietetään Aleksis Kiven ja Suomalaisen kirjallisuuden päivää. Kirjoitus- ja lukutaitoa on aina pidetty pitkälle kehittyneiden yhteiskuntien tunnusmerkkinä. Kansallisen identiteetin piirteet on haluttu kirjata tarkasti ylös ja kirjoitetulla sanalla nuo yhteisesti hyväksytyt tunnusmerkit on todistettu maailmalle.
Sanan voimaan on opittu luottamaan niin yhteiskuntien säännöissä kun uskontojen dogmeissa. Kuitenkin historiaa tutkittaessa maailman kirjojen on voitu nähdä olleen enemmän tai vähemmän sekaisin, tai sitten järjestyksessä, riippuen katsontakannasta ja tutkijan tarkoitusperästä. Täydellistä totuutta ei yksikään kirja voi kuitenkaan omistaa, vaikka ns. kirjanoppineet ovat kautta historian halunneet ajatella näin. Mutta viitoitetun tie totuuteen, siihen kirjat antavat mahdollisuuden.
Kirjaa ei suotta ole tituleerattu maailman parhaaksi käyttöliittymäksi. Verrattuna sähköisten laitteiden rajalliseen akun kestoon tai kojeiden kestävyyteen, kirjan käyttövarmuus on kieltämättä lyömätön. Jos kirjaa ei hukkaa, polta tai kastele, se kestää hyvin aikaa ja maailman muutoksia. Se on missä tahansa aina käyttövalmis.
Kirjoihin on tallentunut ja tallentuu paljon aikalaistarinaa. Tarinat elävät ajassaan ja aikain vaihtuessa ne saavat uusia sisällöllisiä ja tyylillisiä kerroksia. Kertojat vaihtuvat, sanat muovautuvat osaksi historiaa. On myös tarinoita, joihin aika ei tunnu vaikuttavan. Tällaisten ikitekstien tuoreudessa on jotain maagista. Vaikka tästä hetkestä on ajallisesti ajateltuna pitkä matka mayojen kivisteeloihin ja niiden ideografisiin kirjainmerkkeihin, kirjoitetun kielen tarkoitusperä, halu siirtää ja jakaa tietoa, tunnetta ja kokemuksia jälkipolville muussa kuin puheen muodossa, ei ole muuttunut.
Nykyaikaa leimaa kuitenkin sietämättömältä tuntuva monimutkaisuus ja tarve todistaa asiat omalta kannalta oikeiksi ja toisten kannalta vääriksi. Sanat on valjastettu dualismin julmiksi pelinappuloiksi. Historiamme aikana kirjat ovatkin palaneet moneen otteeseen erilaisten konfliktien ja sotien seurauksena. Yleensä totuus on seurannut voittajan miekkaa, eikä sen rakentamien ideologioiden kyseenlaistamista ole katsottu hyvällä, koska halu ymmärtää poikkeavia näkemyksiä on loistanut poissaolollaan.
Tämän koki mayakansakin eurooppalaisen invaasion edetessä Jukatanialla. Varsinkin mayakulttuurin uskomattoman runsas kirjallisuus sai demonisen statuksen kirkon oppineiden silmissä. Eihän villikansalla voinut olla mitään annettavaan eurooppalaiselle kehitykselle. Kun mayojen etevyys alkoi raottua, oli tallennetun tietouden tuhoaminen lähes totaalinen. Vain muutamia koodekseja välttyi päätymästä tuhkaksi.
Kultakaudellaan mayat loivat hyvin järjestäytyneen ja toimivan yhteiskunnan, jossa kehitys mm. tieteen ja taiteen alueilla oli nopeaa. Varsinkin aikaan kohdistuvaa tutkimusta voi mayojen kohdalla kutsua jopa pakkomielteiseksi. Vaikka monet heitä edeltävät kansat ja osa aikalaisheimoista oli luonut ajan merkeistä ja rakenteesta oppijärjestelmiä, oli mayojen tehtävä viedä niiden viimeistely loppuun tahdistamalla maan rytmit kosmiseen kokonaisuuteen, joka huomioisi maan osana laajempaa solaarista ja galaktista ympäristöä. Tämän voimme tietää kirjoituksista, joita maya-astrologit ja tietäjät kirjoittivat steeloihin, noihin oman aikansa tiedejulkaisuihin.
Keskittämällä fokuksen ja huomioimalla voimavarojen käytön, mayayhteiskunnat menestyivät aina siihen saakka, kunnes heidän tärkein visionsa tuli valmiiksi. Tieto ajasta oli tallennettu myöhempiä sukupolvia ja heidän nousevan tietoisuudentason tarpeita varten, meitä varten. Kun uuden tietoisuuden energia vetäytyi, alkoi järjestäytyneen yhteiskunnan vääjäämätön, syklisyyden lakeja noudattava hajoaminen. Materialismin aikakausi oli alkanut, eikä korkean henkisen tietoisuuden opinkappaleita saatettu enää nähdä sellaisina. Niitä ei kyetty tulkitsemaan tai asettamaan oikeaan viitekehykseen. Siksi kirjat saivat palaa rovioina.
Tänään teemme historiaa olemalla nykyhetken läsnäolijoita, näkijöitä ja kokijoita. Voimme nostaa olemisentasoa ja keskittyä viemään planetaarista elämään kohti laajempia visioita ja harmonisempaa yhteiseloa. Tietoa ja kokemusta meillä on riittävästi, kysymys on lähinnä näiden soveltamisesta. Millaista tietoa ja tapakulttuuria haluamme siirtää tuleville sukupolville.
Tehtävä ei ole yhtään vähäisempi kuin niillä historiamme mestareilla, jotka piirsivät oman merkkinsä maan ajalliseen tietoisuuteen. Ymmärrämmekö sanallisen viestinnän voiman ja siihen liittyvän luomisen vastuun. Kirjaimiin sisältyy koodi kuten numeroihinkin. Niillä on vapautettavissa voimia, joilla maailmaa muutetaan. Keskeisin kysymys lienee se, osaammeko nyt nähdä ja tulkita ympärillämme olevan viisauden ja ottaa sen käyttöön?
Maya-astrologi Esa Hyppönen
