Mayojen nousu Mesoamerikassa alkoi noin 300 jKr. kestäen aina kulttuurin huippukauden äkilliseen romahdukseen vuoteen 830 asti. Nimitystä Mesoamerikka käytetään lähinnä arkeologisena käsitteenä, jolla ei ole tarkkaa maantieteellistä sisältöä.
Väli-Amerikan maista alue käsittää osia nykyisestä Meksikosta, Guatemalasta, Belizestä, El Salvadorista ja Hondurasista. Alueelle mahtuu monimuotoista maisemaa. Jukatanian niemimaa, joka suurimmalta osaltaan on kalkkikivikuoren peittämää alankoa, vaihtuu etelään päin mentäessä vehmaammaksi sademetsäksi.
Meksikon keskiylänköä puolestaan hallitsee kaksi vuorijonoa, jotka saavat alkunsa Pohjois-Amerikan Kalliovuorilta. Siellä maisemaa hallitsee myös Popocatepetl-tulivuori. Nahuatlin kielellä aluetta kutsutaan nimellä Anahuac, paikka vesien välissä. Karttaa katsomalla nimen osuvuus käy hyvin ilmi.
Keski-Amerikan kannas sijaitsee Tyynenmeren ja Karibianmeren välissä ja Jukatanian niemimaa erottaa Karibianmeren ja Meksikonlahden toisistaan. Varsinaista merenkulkijakansaa mayat eivät tosin olleet, mutta kalastus toi merkittävän osan rannikkoalueen mayojen ruokavalioon.
Tällä pinta-alaltaan jokseenkin pienellä, noin Suomen kokoisella alueella, vaikutti mayojen ohella muita aikalaisheimoja, kuten Huasteekit (300–1100 jKr.) Totonaakit (500–1100 jKr.) ja Sapoteekit (400–700 jKr.) Samanaikaisesti Keski-Meksikossa kukoistustaan nosti myös Teotihuacanin suuri pyramidikaupunki, joka huippukaudellaan oli väkiluvultaan oman aikansa kuudenneksi suurin metropoli planeetallamme. On selvää, että tällaisen voimakkaan uskonnollisen ja hallinnollisen keskuksen vaikutus ulottui laajoille alueille, niin etelään kuin pohjoiseen.
Näistä olosuhteista ja hengenmaisemasta nousevat mayat esiin hierarkkisen, hyvin järjestäytyneen kaupunkivaltioverkostonsa myötä. Vaikka paikallisia konflikteja ilmenikin, itsenäisinä ja heimosidonnaisuutta kunnioittavina he onnistuivat ylläpitämään keskinäistä voimatasapainoa, joka antoi edellytykset toteuttaa menestyksekästä viljelytoimintaa ja kaupankäyntiä. Hyvinvoinnin kannalta maanviljelyksellä olikin suuri rooli. Mayoilla oli kyky mukauttaa viljelytekniikkaansa ekologisiin, ilmastollisiin ja maantieteellisiin vaatimuksiin soveltuviksi. Nopea väestönkasvu toimi vahvana pontimena hakea toimivia ratkaisuja kansan ruokkimiseksi. Kaski- ja pengerviljely sekä kasteluun tarvittavien kanavaverkostojen rakentaminen ovat hyviä osoituksia taidokkuudesta täyttää kasvaneet ravintotarpeet.
Myös korkea sivistyksen taso oli erottava piirre muista aikalaisheimoista. Mayojen taiteelliset ja älylliset ponnistelut nousevat omaan luokkaansa. Vaikka 260-päiväinen pyhä kalenteri oli tiedossa laajalti Meksikon ylängön kansojen keskuudessa, oli mayojen paneutuminen sen matemaattiseen ja astronomiseen sisältöön suorastaan intensiivistä. Tietoa kosmisista yhteyksistä kerättiin ja sovellettiin siihen maailmankäsitykseen, joka mayoille oli muodostunut omien uskonkappaleidensa ja tähtitieteellisten näkemyksiensä myötä. Klassisen mayakauden (300–800 jKr.) aikana mayat rakensivat loistokkaimmat porrastetut pyramidinsa ja jättivät jälkeensä lukuisan joukon steeloiksi kutsuttuja kivimerkkejä. Näihin kirjattiin säännöllisesti ylös niin astronomiset kuin maallisemmat yhteiskunnalliset tapahtumat. Tämän ahkeruuden ansiosta mayojen saavutukset ovat kirjaimellisesti kiveen kirjoitettua tieto vielä tänäkin päivänä.
Mayat oppivat elämään sopusoinnussa luonnon ja sen kiertokulun kanssa. Heidän kulta-aikansa kesti seitsemän sukupolven ajan aina vuoteen 830 jKr. kunnes seremoniakeskukset ja suuret mayakaupungit hylättiin. Astronomisten ja aikaan liittyvien tietojen muistiinmerkitseminen oli jo aiemmin muuttunut epätarkemmaksi ja satunnaiseksi. Seuraavien vuosikymmenten aikana mayojen korkeakulttuuri edelleen taantui ja peittyi viidakon kätköihin. Kun verho 900- luvun lopulla nousee mayojen jälkeläisten yltä, näkymä oli muuttunut. Tärkein asunalue sijoittui nyt Pohjois-Jukatanialle. Mayojen ja heidän Meksikolaisten naapureidensa kesken oli tapahtunut voimakasta etnistä sekoittumista. Myös sodankäyntiä ja ihmisuhrausta alkoi esiintyä huomattavassa määrin. Edes ennennäkemätön Mayapanin liitto ei kyennyt enää yhdistämään riitaisia mayojen jälkeläisiä. Kun Espanjalaiset lopulta tunkeutuivat Jukatanialle vuonna 1527, oli sisällissodan hajottamat mayat helposti alistettavissa. Huolimatta kaikista historian tapahtumista, mayat ovat onnistuneet säilyttämään kulttuurinsa omaleimaisuuden. Aina on ollut myös niitä, jotka ovat pitäneet elossa tietoa siitä totuudesta, jota kultaisen mayakauden ajan ylläpidettiin ja tallennettiin.
Tänä päivänä tuo tieto ei ole pelkästään perinteisten mayojen tai maya-alueilta kumpuavaa tietoa, vaan myös ympäri maailmaa sielussaan mayamuistoja kantavien inkarnaatioiden uudelleen aktivoituvaa tietoisuutta.
