Sillanrakentajan aaltojakson neljäs positio osuu jälleen porttipäivää nimikoivalle mustalle koskettimelle kuin korostaakseen ajankohdan mollivoittoisempaa sointia. Kysymys ei ole kuitenkaan syväsukelluksesta pimeään, paremminkin tummempien taustavirtojen tunnistamisesta yleisellä olemisen tasolla.
Olemme silti itse vastuussa siitä, kuinka synkkiä näkymiä elämämme tapahtumahorisonttiin vedämme. Näinä aikoina uhkakuvista ei todellakaan ole puute, mutta fokus on aina mahdollista keskittää asioiden valoisempiin puoliin. Siksi kontrastit voivat näyttäytyä huomattavan terävinä ja itsekontrollia haastavina. Elämän valoa ja varjoja, voiko toista saada ilman toista?
Näinä päivinä voimme kysyä itseltämme mihin asemaan haluamme asettua suhteessamme elämäntilanteeseen, millaisiin tunnelmiin haluamme virittyä? Olemmeko raivaamassa tietä ulos jostain tietystä mielentilasta, jolla ei ole enää merkitystä? Kuun Universaalin veden voimaa voikin kuvata voimakkaiden tunteiden aaltoina, jotka on parasta antaa kulkea lävitsemme ilman pienintäkään samaistumista niiden sisältöön. Silloin tunteiden puhdistava vaikutus voi parhaiten toimia parhaaksemme.
Emootioiden muodossa ilmestyvät mietteet puhdistuvat ja hakevat paikkaansa. Elämä itsessään uutta harmoniaa kaaoksenomaisesta tilasta. Usein asioille antamamme tarkoitus määrittelee meitä. Mutta voiko mikään instrumentti soida tarkoituksenmukaisesti ja puhtaasti, jos sen perusrakenteet eivät ole kunnossa? Kuinka soinnin puhtauden edes voi määritellä? Ainakin kehon hyvällä ololla, sisäisellä rauhalla ja mielenhallinnalla, kenties anteeksiantamisella, hyväksymällä se mikä on.
Säröt, kuluminen ja kipeiden kokemuksien jättämät jäljet voivat itseasiassa olla arvokkaimpia viritystyökaluja, joilla kaikkein aidoin ja totuudenmukaisin soinnikkuus saadaan lopulta instrumentista kuin instrumentista esiin. Elämänperussoinnissa värähtelevät nyt kosmiset taajuudet, eikä niiden ilmaantuminen aistielimiemme tunnistettavaksi olisi mahdollista, ellei mielentalon väripaletista löytyisi kokemus myös indigonsinisestä tai sysimustasta. Valo tarvitsee varjonsa tullakseen todeksi, tunnistetuksi ja jos olemme onnekkaita, myös valituksi. Kuun häilyväisimmistäkin kuvajaisista on mahdollista luoda lujuutta, perustaa jolle rakentaa uutta olemisen muotoa ja minuutta.
Kun emme tavoita oman perusointimme puhtautta tai jokin trauma rajoittaa toimintamahdollisuuksiamme, silloin mikä tahansa informaationvaihto voi huomaamattamme muuttaa luonnettaan ja vääristää viestinnän sisältöä. Eikä maailma voi muuta kuin vastata siihen minkä se tunnistaa kuulluksi ja nähdyksi ja palauttaa sen meille korkojen kera. Siksi perusasioiden luotettavuuteen ja selkeään kommunikointiin on muistettava kiinnittää huomiota.
Pienikin poikkeama voi saada nyt epävireisyyden esiin ja harmonian rikkoutumaan. Esiin tunkevien soraäänien tarkoitus ei kuitenkaan koskaan ole alleviivata epäonnistumista, vaan kertoa mahdollisuudesta löytää ja nostaa taajuuksia, murtaa äänivalleja ja oktaavitasoja. Ehkä yhtä nuottia on vain toistettu jo liian kauan?
Kuu on ikiaikainen tunteiden kirvoittaja ja tulkki. Kommunikaation prinsiippinä sen juoksuttamat ajatusvirrat ovat usein emotionaalisesti ylivirittyneitä, välillä niiden logiikalla voi ylläpitää kokonaisia maailmoja. Itsevallitsevan soinnun kohdalla Kuun mentaalinen puoli on helpommin työstettävää ja asioiden suunnittelu voi onnistua tunteiden ja analyyttisen järjenäänen yhteissointina.
Itsevallitsevan soinnun värähde edustaa maanläheistä perussäveltä joka houkuttaa kokeilemaan maaperän kantavuutta hiukan vieraimmissakin olosuhteissa. Järjen ja tunteen soidessa samaa säveltä voi tavoittaa jotain ainutkertaista. Mille elämän osa-alueelle tarvittaisiin nyt alusta, pohja joka kestää niin aikaa kun maailmanpainoa sietävän peruskallion? Yhtenevä sävel tarkoittaa myös oman sisäisyyden kuuntelemista ja sieltä tavoitetun soinnin mukauttamista elämänvirran voimakkaammaksi käyvää imuun. Jos kuva omasta missiosta on jo selkeä, askeleet löytävät paikkansa ja vievät oikeiden asioiden ja ihmisten pariin kuin luonnostaan. Itsen toteuttamisen voi kokea olevan silloin aistiherkkää ja palkitsevaa.
Vapaalaskettelijat ovat oman itsensä etsijöitä. Heidän kohdallaan olemisen tapa löytää muotonsa tavalla tai toisella. Et voi väkisin löytää maailmaa josta ei ole vielä syntynyt tunnetta, mielikuvaa tai visiota. Tällöin maailman on annettava löytää sinut, ja juuri niin tulee käymään. On vain luotettava ja pysyttävä hereillä, ettei tuossa uudelleenalkamisen hetkessä ala toteuttamaan jonkun muun ajatusta oman orastavan vision sijasta. Haluathan luoda itsesi näköistä ja oloista todellisuutta. Kaikkeen tähän sinä riität.
Terveisin
Maya-astrologi Esa Hyppönen
